Kuluttamisen sietämätön keveys

Surr rurr rurr. Rullaportaat kulkevat hitaan varmasti ylöspäin. Epäisanmaallisena en muuten muistanut katsoa olivatko Thyssenin, Otiksen vai Koneen. Vaaleita seinäpintoja, kiveä ja messinkiä. Aistikkasti aseteltuja opastekilpiä joista helposti saattaa tarkastaa mitä löytää mitä mistäkin kerroksesta : Tavaratalo !

Tukholman NK :lla on tiettyä vanhan ajan porvarillista charmia, se on palvellut svealaisen bourgeoisien tarpeita jo viime vuosisadan alusta. NK on hillityn miellyttävä kokemus, aivan kuin Lontoon vanhat department storet, Brown Thomas Dublinissa tai vaikka Saks rapakon takana. Minä pidän tavarataloista, en kaikista, mutta sellaisista joilla on joku historia. Tavaratao on moderniuuden huipentuma, se tarjoaa kerralla kaikkea mitä joku keksii kaivata.

Jokainen uusi osasto avaa uuden maailman, ja museosta poiketen materialisti kaiken saa vielä korvauksesta mukaansa. Surkuhupaisaa ja kuitenkin niin kätevää. Ehkä kuluttamisesta on tosiaan tullut jumalkorvike, kuten arkkipiispa Paarma asian piispankokouksen avajaispuheessa totesi. Enpä tiedä, ainakin tavara on näkyväistä. Nykyisellään aneen sijaan kolikolla voi ostaa itselleen omatunnon myös markkinoilta, maksoi sitten lentoveroa tai vuohia muille mantereille. Myönnän auliisti, että rahan vaihtaminen tavaraan on allekirjoittaneen henkisessä köyhyydessä hetkellinen katharsis, joskus jopa verrattavissa uuden asian oivaltamiseen.

Tavarataloissa on joskus myös mukavia kahviloita. Istuin NK :n cafeteriaan hetkeksi miettimään mitä ajatuksia keskustelu Ruotsin Uutispäivän, Aktuellt i Politikenin, päätoimittaja Eric Sundstömin kanssa hetkeä aikaisemmin puoluetoimiston katolla itsessäni herätti.

Ruotsin porvarihallitus ei voi ylpeillä suosioluvuilla, mutta maan taloudella menee aika mukavasti. Talouden kasvaessa inflaatio on toki hieman korkealla ja tuskin laskee jos nyt lakkoilevat sairaanhoitajat saavat lakkonsa päätteeksi palkankorotuksensa. Toisaalta talouskasvu on selkeästi hiipumaan päin, ekonomistit varoittelevatkin stagflaation vaarasta. Reinfeltin hallituksen tasaisesti koko tulospektrille tarjoamat verohelpotukset hyödyttävät tietysti eniten suurituloisimpia ja sen näkee tarkastellessaan maailmaa NK kahviosta ; viuh vinkuvat tukholmalaiseen designunivormuun puettujen menestyjien kortit. Huvittavaa; miksi kuluttaa noin paljon jos kuitenkin tähtää siihen että näyttää aivan samalta kuin naapurinsa ?

Myöhemmin illalla olin Vasastanissa Nuorten Pohjoismaiden Neuvoston ajoilta tutun politrukin 30-syntymäpäivillä. Istuin samaan pöytään kahden ravintoloitsijan kanssa. He vahvistivat, että kauppa käy ja ostovoimaa on. Sehän on mukavaa, että joillain on; huomasin nimittäin myös että drinkki baarissa oli melkein puolitoista kertaa Suomen hinnoissa.

Ruotsissa valitsee joillakin sektoreilla vaikea työvoimapula ja toisilla taas rakennetyöttömyyttä. Hallitus onkin siivonnut sosialidemokraattien « tempputyöllistämistoimenpiteitä » tämän seurauksena entistä useampi maahanmuuttajanuori onkin vailla töitä. Mitä tästä seuraa pitkällä aikavälillä onkin toinen kysymys. Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh menetti henkensä NK :lla pari kerrosta kahvilaa alempana. Hänen nimeään kanatavat säätiöt tekevät kulttuurien välisten konfliktien ratkaisutyötä maailmalla. Samalla yksi pikkukaupunki Tukholman eteläpuolella on viime vuosina ottanut vastaan enemmän irakilaisia ja iranilaisia pakolaisia kuin USA ja Kanada yhteensä. Tämän on hieno asia.

Mutta mietin minkälaista aikapommia Ruotsalainen yhteiskunta hallituksineen luo itselleen : Lipsetin mukaan demokratia toimii yhteiskunnissa jotka ovat joko homogeenisiä tai niiden sisäiset jakolinjat risteävät toisiaan, etniset uskonnolliset ja taloudelliset erot eivät ole kaikki samojen porukoiden kesken. Suuret kulttuurivähemmistöt yhdistettynä vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen, jossa osalle ei riitä kuin matalapalkkatöitä muistuttaa enemmän Thatcherin Iso-Britanniaa kuin Euroopan vasemmistolle esimerkkiä näyttänyttä kansankotia. Ruotsalaisista on selkeästi tulossa taas kahden kerroksen väkeä.

Annoin kassaneidolle sadan kruunun setelin maksuna. Hienon värinen raha, henkii jotenkin kustavilaisuutta ja mukana vielä Linné muistuttamassa tieteellisestä perinnöstä. Uskon, että Ruotsi ei ole tosiasiassa kauheasti hävinnyt jäämällä euron ulkopuolelle, mutta toisaalta tilanne olisi toinen jos kaikki ryhtyisivät ‘vakausvapaamatkustajiksi’.

Olin päättänyt etten osta tavaratalosta mitään, käyn niissä useimmiten vain kävelyllä. Tutkimassa mitä uusia turhakkeita ihminen on keksinyt tai minkä näköisiksi sisäänostajat ovat päättäneet meidät tulevana vuodenaikana naamioida. Maksaminen on kuitenkin jotenkin oudosti mielihyvää tuottava tapahtuma. Ja kallistahan kaikki pohjoismaisten pääkaupunkien keskustoissa on. Vähän aikaisemmin opiskeluaikainen tuttuni, joka asuu kaupungissa, oli päivitellyt Tukholmalaisten asuntojen hintoja ja vuokria, ne ovat samanlaisessa nousussa kuin Helsingin seudulla. Katso muuten UBS :n vertailu ostovoimasta maailman pääkaupungeissa.


Kun olin juonut kahvini loppuun lähdin siis suorittamaan haahuiluani tavarataloon. Herravedelning’lla näin hienon sinisen rotsin jonka tyyppisiä oli tullut jokunen vastaan. Kokeilin päälle ja muistin etten voinut ostaa mitään, ei siksi että siinä olisi jotain moraalisesti väärin, vaan koska minulla ei yksinkertaisesti ollut rahaa. Jatkoin kiertelyä tekniikkaosasto ihmeisiin.

Ulosmenomatkalla muistin takkini ja punnitsin henkilökohtaisen kassani tyhjyyttä, Ruotsin piakkoin vaikeutuvaa kansantaloudellista tilannetta ja mahdollisen transaktion aiheuttamaa endorfiiniannosta. Juuri kun olin tarttumassa ovenkahvaan muistin, että Ruotsin valtio huutokauppasi vastikään 4G taajuuksia ja sai niistä 2mrd kruunua. Mietin ettei rotsi maksanut kuin minimaalisen osan tuosta summasta. Ajattelin, että maailmassa oli rahaa vaikka kuinka paljon, ja kiinalaisilla vasta rahaa olikin. Kaiken lisäksi jos halusin auttaa Ruotsia tukemalla sen kotimaista kulutuskysyntää olisi se tehtävä nyt, syksyllä takkini olisi myyty. Oli toimittava nyt ja mietittävä rahoituskriisiäni myöhemmin.

Kevätauringossa kävellessäni mietin ettei muovipussissa ollut pelkkä takki. Siellä oli tukiostoni naapurikansan hyväksi. Aimo annos suuren altruistin määrittelemätöntä mielihyvää. Olin vihdoinkin osa yhteisöä, uusien takkien omistajia. Kaiken lisäksi luottokorttiavaruuden kasvottomat 1 ja 0, markkinatalouden vaihdantaväline, oli ylevästi muuttunut korvaukseksi inhimillisestä työstä.

Pah. Olin ostanut itselleni saman muotin, jolle tuntia aikaisemmin naureskelin. Kirkossa en muuten käy läheskään yhtä usein kuin tavaratalossa, ehkä Paarma siis on oikeassa: Tavaratalo tarjoaa välineet koristella se ainoa temppeli josta oikeastaan välitämme. Painavinkin maailmantuska kevenee tai kaihertava omatunto leppyy pienellä lahjalla itselle.

Surkuhupaisaa ja kuitenkin niin kätevää. Ostoshetki; nykyihmisen pikarippi ja egotrippi.

Tarkkuutta

- TS kysyi kantaani viime viikolla kahteen kysymykseen:


1) Jos Sdp:n puheenjohtaja valittaisiin nyt, ketä ehdokasta kannattaisit?

2) Sdp:n kannatus ei ole oppositioasemasta huolimatta noussut gallupien mukaan
merkittävästi. Miksi?


- Vastasin näin:

Pyysin Jutta Urpilaista ehdolle syksyllä ja kun hän ei ollut ollut halukas vielä silloin lähteämään kisaan päätin kannattaa Miapetra Kumpula-Natria. Ehdokkaana on monta hyvää nimeä ja erityisesti näiden kahden uskon vastaavan parhaiten puolueen puheenjohtalta nyt vaadittaviin ominaisuuksiin.

Kokoomuksen hyvä gallupkunto on uskomattoman hyvä suhteessa toiminnan tasoon ja Keskustalla taas maa- ja metsätalousväki eli sen edunvalvonnan keskeinen ydin pitää perinteisesti yllä puolueen hegemoniaa maakuntalehdistön yms. perinteisten kanavien avulla. Suurten puolueidn gallupkannatus on Suomessa kuitenkin kohtuullisen pienen vaihteluvälin piirissä ja uskon SDP:n olevan kirkkaasti ykkönen kunnallisvaalien jälkeen. Heinäluoman rohkea ilmoitus on sekoittanut pakkaa ja vaikkei SDP:n uusi nousu vielä näkyisi gallupeissa, näkyy se selkeästi kiinnostuneiden ja sisääntulevien jäsenten määrässä.

- 5.4. lehdessä ilmestyi juttu aiheesta, jonka muotoilu oli seuraava:

"Ilkka Kantolan valintaa Sdp:n puheenjohtajaksi kannattavat muun muassa turkulaiset Jarmo Rosenlöf ja Antton Rönnholm. Samalla kannalla on myös Naantalin Mikko Rönnholm."

Mitä tässä sitten itse olemaan mitään mieltä. Aikanaan Varsinais-Suomen verotoimiston mielestä olimme isäni kanssa sama henkilö ja onhan matka Aninkaistenkadulta Kauppiaskadulle on niin lyhyt ettei tiedotusvälineiden kannata kyseenlaistaa verohallinnon linjaa. Armeijassa olisi moisesta rääkäisty "tarkkuutta". Lisään siihen "olkaa hyvä".

Mehr Licht!

Tässä Demariin lähettämäni kirjoitus.

Luin vastikään Lasse Lehtisen vuonna1982 kirjoittaman kirjan. Olin kirjoitushetkellä vielä lastenvaunuissa, mutta kirja tuntuu yhä ajankohtaiselta. Lehtisen kirja Tasavallan tahtonainen kuvaili Pirkko Työläjärveä poliitikkona ja ihmisenä. Löysin siitä eväitä pyrkiessäni muodostamaan itselleni käsitystä minkälainen puheenjohtaja SDP:lle pitäisi valita ensi kesäkuussa .

Työläjärven 1980-luvun alussa esiintuomat haasteet hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta ovat enemmän kuin ajankohtaisia tänäkin päivänä : « Olemme sidottuja tärkeimpien kilpailijamaidemme yhteiskunnalliseen kehitykseen. Emme voi käynnistää oleellisesti kalliimpia järjestelmiä tai hinnoittelemme itsemme ulos kansainvälisiltä markkinoilta. » Itse odotankin tulevalta puheenjohtajalta kykyä katsoa saavutuksiamme analyyttisesti ja jatkuvasti uutta luoden: « …Tarvittaessa purkaa järjestelyjä, jotka eivät sovi tähän päivään tai tulevaisuuteen. Sosialidemokratian on kyettävä itsekritiikkiin, muuten sillä ei ole elämisen oikeutusta ». jatkoi Työläjärvi.

KHO myönsi, johdonmukaisesti, myös lääkäreille oikeuden ottaa tulonsa pääomatuloina 28 prosentin verokannalla. Kun samalla keskituloisen palkansaajan maksaessa noin 45 prosentin marginaaliveroja, on selvää että yhteiskuntamme rahoitus lepää lähes kokonaan palkansaajien jo entisestään rasitetuilla harteilla. Verratessaan välillisen ja välittömän verotuksen tulonjakovaikutuksia Työläjärvi totesi « Kun opinomaisista näkemyksistä pidetään paukapäisesti kiinni, joudutaan todistamaan poliittisten realiteettien näytelmä. » Uuden puheenjohtajan olisikin kyettävä analysoimaan verotusta ja suomalaisen yhteiskunnan tilaa yleensä realiteettien, ei vanhojen puolueohjelmien pohjalta. Tämä tarkoittaa irtautumista valtionhoitajan lyijyviitasta : 2010 luvulla SDP:n täytyy pystyä pitämään niin palkansaajan, tieteen, taiteen kuin köyhän kansankin puolta.

Kekkosen kysyessä Työläjärveä hallituksen muodostajaksi vuonna 1979, kieltäytyi Työläjärvi vedoten omaan mittapuuhunsa, jonka mukaan ei ollut kypsä tehtävään ja samalla epäilemättä viisaasti analysoiden Presidentin todellisia tarkoitusperiä. Kieltäytyminen on jälkeenpäin katsottuna historiallisesti merkittävä tapahtuma ja alleviivaa Työläjärven karismaa naisena joka kulki omia polkujaan. Puheenjohtajan täytyy haluta pääministeriksi tosissaan, mutta samalla korostaisin tervettä itsekritiikkiä päätöksenteon pohjana : Enemmän nostetta kuin pyrkyä.

Hyvä puheenjohtaja asettaa riman itselleen korkealle, vaatii väsymättä ensin itseltään ja sitten muilta. Hän kerää ympärilleen itseänsä tasoisia ja ylittäviä ajattelijoita ja avustajia, jotka haastavat hänet joka päivä uusilla kysymyksillä. Terveen itsetunnon omistaja ei kaipaa liehettelijöitä. Kuten Työläjärvi totesi : « Se on vapaa puolue, jossa on turvallista olla puoluesihteerin epäsuosiossa » Eli kesäkuussa uusi puheenjohtaja tarvitsee kiistattoman mandaatin ja uskallusta puhdistaa puolueen valmistelurakenteita sekä pätevän puoluesihteerin toteuttamaan uudistukset…kansan onnen on ehtona se.

Kesäkuussa valittavan puheenjohtajan täytyy aivan ensiksi nousta vanhentuneiden etulinjojen ja jaotteluiden yläpuolelle. Uuden puheenjohtajan on pidettävä aktiivisesti yhteyttä sisarpuolueisiin, oltava innostunut liehuttamaan sosialidemokratian lippua aina Brysselissä asti. Hänen tulee Työläjärven tavoin kerätä puolelleen mieluummin kansan kuin puoluekoneiston jakamaton suosio. Ajan mittaan toivon valittavalle kertyvän ominaisuuksia entisiltä puheenjohtajilta ja menneiltä tovereilta : kykyä nähdä kokonaisuuksia kuin historioitsija, kuunnella ihmisiä kuin filosofi, rakentaa kuin arkkitehti, verottaa kuin kansantalousoppinut ja olla karismaattinen kuin puuseppä Suomen eduskunnasta sekä tinkimätön kuin Valtioneuvoston ensimmäinen naisministeri.

Mutta ennen kaikkea uuden puheenjohtajan pitää vastata pyyntöön jonka Kekkonen esitti vuonna 1979 matkalla pyytäessään Työläjärveä pääministeriksi. Lukiessaan puhettaan Augustusburgin linnan hämärässä Presidentti lainasi saksalaisten mieliksi ja Goethea ja pyysi « Mehr Licht – lisää valoa ». Menneinä vuosikymmeninä tuhannet satakuntalaiset äänestäjät löysivät sosialidemokratian valoa ja uskoa huomiseen Pirkko Työläjärvestä. Tulevassa puoluekokouksessa uskon tätä valoa säteilevän nuoremmasta päästä puheenjohtajaehdokkaita. Toivottakaamme tervetulleeksi uusi sukupolvi Tasavallan tahtonaisia !

Unionille omarahoitusta päästökaupalla?

Tämä on nyt kolmannella kotimaisella. Mietin mistä tähtilipulle saataisiin omaa, jäsenvaltioiden finansseista riippumatonta rahaa, ja tuli tällainenkin mieleen. Tunnen ETS:ää aika kehnosti, joten kommentteja kiitos.

Commission's proposal to revise the EU Emissions Trading System
– New own resource for the EU ?

On 23 January 2008, the Commission adopted a proposal designed to amend the current EU ETS Directive (Directive 2003/87/EC). In the National Allocation Plans for the first (2005-2007) and the second (2008-2012) trading periods, Member States determined the total quantity of allowances to be issued (the cap) and how these would be allocated to the installations concerned.

This approach generated significant differences in allocation rules, creating an incentive for each Member State to favour its own industry, and has led to great complexity. With the new proposal the Commission proposes to set a single EU-wide cap and to allocate allowances on the basis of fully harmonised rules. National allocation plans will therefore not be needed any more.

Annual ETS cap figures for the period 2013 to 2020 Mio t CO2
2013 1,974
2014 1,937
2015 1,901
2016 1,865
2017 1,829
2018 1,792
2019 1,756
2020 1,720
(http://europa.eu/rapid/pressReleasesAction.do?reference=MEMO/08/35&format=HTML&aged=0&language=EN&guiLanguage=en)

Auction from 2013 onwards

While the great majority of allowances has been allocated free of charge to installations in the first and second trading periods, the Commission believes that auctioning of allowances should be the basic principle for allocation from the third phase onwards. This is because auctioning best ensures the efficiency, transparency and simplicity of the system and creates the greatest incentive for investments in a low-carbon economy. It is estimated that around 60% of the total number of allowances will be auctioned in 2013, and this proportion will increase in later years. The Member States are supposed carry out the auctions.

Significant revenue potential?

Depending on how the auction process were to be structured, it could generate significant revenues. A hypothetical example illustrates this: if all emission permits (in Germany) were to be auctioned from 2013 and there were 400 million permits available within a price range of EUR 15-25 each, annual proceeds of EUR 6- 10 billion could be generated via auctions. (Deutsche Bank AG Research 6.3.2007: EU emission trading - Allocation battles intensifying. www.dbresearch.com/PROD/DBR_INTERNET_ENPROD/PROD0000000000207573.pdf -)

The Auctions could also be done Europe-wide as any auctioning must respect the rules of the internal market and must therefore be open to any potential buyer under non-discriminatory conditions. Supposing that 60 % of the allowances would be auctioned by the Commission at the price of EUR 20, the annual revenue in 2013 from the whole ETS zone would be around 24 billion EUR. This would represent only about a 20 percent shere of the Union budget, but would thus be a genuine own resource.

The following years the amount of allowances is decreasing. The proposal though intends to make market conditions as predictable as possible and to minimise instability in the EU ETS, so if the price would stay at a constant level (might also rise due to scarcity) and as the amount of auctioned units rises, the revenue level could be expected to hold constant.

Above Europe

Mikä maa osuu ensimmäisenä silmiin keskellä ylhäällä kun katsotte karttaa Euroopan Unionista? Millä maalla on maailman vanhin keskuspankki? Mikä maa on elänyt nyt 200 vuotta ilman aseellisia konflikteja? Vastaus on Ruotsi. Haminan rauhassa 1809 Ruotsi luovutti Venäjälle koko Suomen ja pidän Suomen valtiollisen kehityksen kannalta onnellisena tapahtumana. Kulttuurin osalla voisi tietysti olla myös sitä mieltä, että meillä olisi paremmin osana Ruotsia. Toisaalta näinhän moni ajatteli myös Neuvostoliitosta.

Collegessa järjestettiin pohjoismaisten ja balttiopiskelijoiden voimin viikko, jonka aikana meillä oli puhujia, elokuvia ja ruokaa kotimaistamme. Absolut - Vodka of Sweden- sponsoroi iltajuhlaa jokilaivalla, hienot kekkerit. Pyysin muuten Alkolta materiaalia jonka avulla esitellä Euroopassa ainutlaatuista monopolijärjestelyä näille tuleville virkamiehille ja koulun proffille. Ei ollut kiinnostusta, eikä englanniksi ollut muuta materiaalia kuin vuosikertomus. Onneksi Ruotsin Systembolaget sen sijaan on EP:ssa aktiivisesti läsnä. Ja kun me suomalaiset tätä vauhtia hienosti lobbaamme, ennustan järjestelyn elävän max. 10 vuotta.

Asiaan. Oli taas vaan viikkomme aikana hauska huomata länsinaapurimme hymistelevän alentuvan läpitunkeva kulttuurisovinismi: Kaikki seinät täyttyivät yhtäkkiä Sverige-julisteilla, ohjelmalehdessa esiteltiin maiden innovaatioita: Tanskan, Viro 1 sivu ja Suomi, Norja, Liettua à 2 sivua. Ruotsi 7 sivua. Ruokalassa tarjottiin Swedish Meatballs, Swedish "fastlagsbulle" ja Swedish Mushroom Soup. Balttien perunakakkujen lisäksi mistään muualta ei siis tullutkaan mitään ruokaa. Avajaistilaisuudessa soitettiin luonnollisesti Abbaa.

Itse vastustan kaikenlaista kansallislippujen heiluttelua, mutta edellisistä syistä ärsytys nosti väkisinkin päätään. Jotakin yhteistä on siis jokaisen puheensa " We in Sweden" aloittavilla ruotsalaismepeillä, Göran Perssonilla ja kaikkien muiden kuin ruotsin kielen työpaikoilla käyttämisen kieltäneiden ruotsalaiskuntien kaupunginisillä? Ja se on se, että heillä asiat on ratkaistu optimaalisella tavalla, josta muiden tulisi ymmärtää ottaa oppia. Ei ole yllätys, että EU-jäsenyytensä ensimmäisen 10 vuoden aikana Ruotsi oli Neuvoston äänestyksissä Saksan ohella aktiivisin vastarannan kiiski. Ja aina tuli turpaan.

Miksi maan, joka on niin moni tavoin uskomattoman viehättävä, täytyy olla niin sietämätön? Tukholman societén eleganssia et löydä Suomesta koskaan. Suomi Areenassa tuskin diskuteerataan vuosikymmeniin kuten Almedalsveckanilla. Norman Mailer kirjoitti Olof Palmesta ihaillen miten miehen silmät kimmeltävät älyä ja viisautta. Olen samaa meiltä; Palmen tai Wallenbergin kaltaisella missiolla olevia suomalaispolitiikkoja ei hevillä löydä.

Yleensä ihmiset ymmärtävät toisiaan paremmin silloin kun ovat keskustelussa samalla tasolla, katsovat toisiaan silmiin. Sen sijaan jos toinen asettuu tennistuomarin tuoliin on kommunikaatio vaikempaa; ylös ei näe toisen erityispirteitä eikä kuule äänen nyansseja. Alhaallaolija tuskin loputtomiin kuuntelee saarnoja ylhäältä. On toki hyvä olla erinomainen, mutta on vielä parempi antaa muiden huomata se itse. Sama pätee maihin: Ruotsin kohtaloksi on tullut olla Euroopan yläpuolella, Above Europe.

Vallaton uusi vuosi

Vuosi vaihtui. Poks! Uuden (vuoden) alkamiseen liittyy aina odotuksia. Vähän surkuhupaisaa on, että ne ovat useimmiten samoja, vuodesta toiseen. Aamuyöstä shampanja maistuu viime vuodelta, vähän, ei enää oikein miltään. Veressä on kai alkoholia, mutta enää ei oikein naurata.

Tuolloin on aika vähän muistella ja tehdä lupauksia. Mutta lupaukset ovatkin, hah, useimmiten toivomuksia.

Herättyäni muistin matkan läpi yhden hiljentyneen kaupungin ja ne viimeiset hyminää matkaseurasta irroittaneet onelinerit. Eteisessä odottivat kuraiset lakeriluikkarit ja lainatun asunnon sohvapöydällä oli omalla käsialalla kirjoitettu lappu.
Play-nappia painamalla sai itunesista päälle kirjoitustyötä inspiroineet sävelet. Kävin sohvalle selälleni. Gershwiniksi tunnistin, mutta lieneekö amerikkalaista Pariisissa vai sinistä rapsodiaa. Sama se, on jäänyt merkkaamatta.


Sohvalla maatessani taisivat wienin filharmoonikot aloittaa ja muistin mitä Outi Nyytäjä sanoi viime vuonna TV:ssä: "Pahinta on ettei ole kylmä tai kuuma. Haaleus on kuolemansynti."

Haaleus on kuitenkin sana, joka kuvaa tunteitani niin Pennisiltaan, Kemijärven sellunkeiton lopettamiseen ja mitä monituisempiin Natoselvityksiin. Politiikkaan. Taaksepäin katsoessani huomaan toki, että politikointi on vienyt minua paikkoihin, joihin en olisi koskaan muuten päässyt. Kysymys on kuitenkin onko politiikka, jonka tärkeyttä yleisesti ottaen ei pidä koskaan aliarvioida, tehnyt minut onnellisemmaksi ihmisenä? Vastaan intuitiivisesti, mutta ehdottomasti ei.

Jos antaisin suosituksia, niin en suosittelisi puoliammatillista politiikkaa sen muodoissa kenellekään. Juokse Bilawal Zardari Bhutto! Kenellekään, joka ei ole erittäin vakuuttunut omista kyvyistään ja siitä mitä haluaa tehdä. Sillä sen sijaan, että hän muokkaisi ympäröivää poliittista todellisuutta, yhtä'äkkiä todellisuus muovaakin häntä.

Poliitikko on esiintyvä taiteilija. Ja mitä enemmän myötäelämisen kykyä hyvässä kuin huonossa poliitikolla on, sitä enemmän hän tarkkailee yleisöään. Ajattelen esiintyvää taitelijaa jonka puku on tehty tuhansista peilinpaloista. Puku heijastaa aina kulloisenkin yleisön kasvot, värin, mielipiteet. Tietyllä tavalla itsemmehän me äänestäjinä haluamme poliitikossa nähdä.

Vaatteiden pitäisi kuitenkin heijastaa kantanjansa persoonaa. Vai miltä tuntuisi saada 40 vuotta kehuja ja haukkuja vaatteista jotka eivät ole omiasi? Tuntuisi, että puhe on suunnattu jollekin muulle. Lopulta sinä kutistut olemattomiin ja jäljellä on vain tuhat pientä peilinpalaa, joista joka toiseen on kiinnitetty prinikka ja toiseen tumpattu röökinnatsa.

Ai niin se lappu. Lapussa luki sana "Valta", sitten oli merkki, joka kuvaa että jotkin kaksi ovat erisuuria ja sana "onni".

Valta

Minä olen puhunut politiikkaa aina.
Harvoja se kiinnostaa, ei aina itseänikään.
Mutta perintönä sain.

Tapasin kerran Vallan.
Sanoin olleeni politiikassa, en uudella puolella, C-siivessä.
Valitin, että valtioneuvoston linnassa on kylmä.

"Ei kuulu minulle, valita Engelille.
Miksi täällä vielä pyörit, sulje koneesi ja mene elämääsi.
Äläkä vaan sinäkin sano että olet minuun rakastunut."

Ei, ei en minä ollut, mitä vähän kiinnosti ilmiönä.
Niin ja eihän sitä linnaa eristenauhalla korjata.
Kylmyys kun tulee sisältä.

"Suurimmissa huoneissa avaavat kirjepomminsakin odotuksella.
Odottaessaan viestiä minulta, minulta!
Hah, kuulenkin vain niitä jotka kovimpaan huutavat."

Kysyin nähdäänkö vielä?
Vaikka valtuustosalissa.
"Tuskin, asun nykyään Keilaniemessä ja kesät Etelärannassa."

Menessään iski silmää ja näytti avointa ikkunaa.
"Mene, poika. Ennen kuin muutut marmoriksi."
Joistakin perinnöistä verot ovat todella kovat.

###

Olkoon lappu niin muistelu, lupaus ja toivomus. Ainakin niin kauan kunnes peilipuku on vaihdettu oikeisiin vaatteisiin ja haaleus kadonnut. Kunnes on taas niin kylmää, että polttaa.

Pappi-lukkari-talonpoika-kuppari-rikas-rakas-köyhä-varas

Isänmaamme täyttää 90 vuotta. Vihreän kullan maa on tullut kypsään ikään. Siitä huolimatta, että Suomi neito menetti vaikeina aikoina toisen kätensä ja osan helmastaan on hän sisulla noussut maailman maiden kärkikaartiin. "Sun puolesta elää ja kuolla on halumme korkehin". Linnanjuhlien upeimmat puvut 2007! Näin taas tänäkin itsenäisyyspäivänä. Kansakunta, miten mahtipontista.

Kuitenkin kysyn itseltäni mikä on tämä isänmaa tai kansakunta. Suomen tapauksessa kai kohtuullisen sattumanvaraisesti piirrettyjen maantieteellisten rajojen sisällä sijaitseva alue, jolla asuu etnis-kulttuurisesti homogeeninen kansa joka puhuu pääasiassa kahta kieltä. Täältä Belgiasta katsottuna Suomi näyttää erilaiselta. Tämä maa täyttää muut paitsi etnis-kulttuurisen kriteerin, mutta kärsii silti jo toista sataa päivää hallituskriisiä ja rakoilee erilaisten separistististen pyrkimysten alla.

Ei, kansakunta ei ole juridisesti tai maantieteellisesti määritettävissä. Se on arvorakennelma joka edellyttää sen muodostamien ihmisten aktiivista hyväksyntää ja tukea. Kun ihmiset eivät koe jakavansa näitä yhteisiä arvoja lakkaa kansakunta olemasta. Ja yleensä kansakunnan lakattua lakkaa viiveellä myös valtio.

Suomi on tosiaan tullut pitkän matkaa. Lyhyesti sanottuna vaurastunut ja muuttanut kaupunkiin. Säästäjien säästötöpankeista tuli roskapankkeja. Suomalaiskansallisen pääoman ja ruotsinkielisen pääoman tallelokeroista tuli Nordea. Pääoma moninkertaistui, menetti isänmaansa ja samalla kaiken vastuun. Kulttuurista välittää enää vain Konstsamfundet ja sekin vain ruotsiksi. Imatran kosken voimalasta tuli Fortum, Postista Sampo ja Itella ja samalla valtavasti kansallisomaisuutta siirtyi insitutionaalisten sijoittajien haltuun. Optiomiljoonat ovat ansiotonta, mutteivät suunnitelmatonta arvonnousua. Ay-liikkeen edunvalvontaa ei suoriteta enää karheilla kourilla, mutta yhtä kaikki nuo kädet oon nostettu pystyyn globalisaation mauserin osoittaessa lakko-oikeutta ohimoon.

Johtava suomalainen vasemmistopuolue tyytyy edellämainitun korporaation lakeijan rooliin puolustamaan teollisen keskiluokan status quo'a sen kilpajouksussa kurjuuteen. Mitä kertoo arvoista jos puolueen ylin päättävä kokous ei halua poistaa asunnottomuutta vaan puolittaa sen? Pari piirua vasemmalla poliittinen yhteisö natisee liitoksissaan. Eikä ihme jos Suomessa yhteisöllä tarkoitetaan enää irc-galleriaa, jonka senkin omistaa osakeyhtiö.

Kansallinen entinen koti-uskonto-isänmaaliike on aina vähemmän Holkereita ja Pietikäisiä ja enenevässä määrin Lehtiä ja kansattomia, maattomia ja omatunnottomia laskukoneita. Ympäristöliikkeen ovat miehittäneet punavihreään kaapuun pukeutuneet talousliberaalit joiden historiallinen juurevuus ja ylemmyydentunne vetää vertoja vain edellä mainituille laskukoneille. Maaseudun edusryhmät toimivat vnkkumattomien periaatteidensa mukaisesti jarruttaen vääjäämätöntä rakennemuutosta ja vetäen aina kotiinpäin kokonaisuuden kustannuksella.

Ehkä muutaman vuoden päästä Lehtilän ja Sundbergin kaltaiset on kokonaan korvattu Päivärinnalla ja Harakalla. TV1 on kenties saatu myytyä FOXille ja suomalainen draama saanut uuden muodon: 24-7 Big Brother, jossa on päämääränä kiusata muut ulos talosta ja palkintona on harjoittelupaikka kaikissa ykkösasianajotoimistoissa yhtä aikaa vuorokauden ympäri.

Tulevaisuuden kilpailukykyä on saatu lisää saattamalla tulonjaon ginikerroin lähemmäksi Viron tasoa ja subjektiivisten westendiläisten etujen ristipaineessa kaupunkirakenteen hajautumista on entisestään edesautettu käsittämättömillä auto- ym. veropäätöksillä. Entä kansalliset instituutiot? Marimekon kesäjuhla 70-luvulla oli Armi Ratian ja Tarmo Mannin tanssi seppeleet päässä Sköldvikissä yleisön puhuessa Chilen kansan kärsimyksestä. Marimekon kesäjuhla 2010-luvulla on lauma institutionaalisia sijoittajia klubitakeissaan tutustumassa unikkokuosilla Taiwanissa koristeltuun usb-tikkuun yleisön puhuessa lexuksen kaupunkimasturista, jota saa nyt hybridinä. "Hey you know, ilmastonmuutoksen torjunta on tosi in".

Globalisaatio vaati tehokkaampaa tuotantoa! Se, joka tekee alle 12 tunnin työpäivän on sitten yksin vastuussa jos Nokia muuttaa pois Suomesta. Mutta jollakin aikavälillä loppuunkulutetun kansan serotoniinitason alittaa enää sen hallitsijoiden empatiakyky ja toivottommuden ylittää vain jälkimmäisten poliittinen näköalattomuus. Ehkä OY SUOMI AB:lla menee vihdoinkin paremmin kun sen manageri-pääministeri todellakin kulkee nimellä toimitusjohtaja. Yhtiökokoukseen vaivautuvat joka neljäs vuosi äänestämään ne, jotka hyvinvoinnin uusjaossa sattuivat olemaan matkalla hississä ylöspäin.

Alaspäin menivät ne jotka sattuivat kouluun alueille, joille sosiaaliset ongelmat välinpitämättömyyttään kasautettiin. Suomalainen säätykierto on ollut jatkuvassa liikkeessä kuin Eduskunnan paternoster-hissi. Ehkä tuolle kansakunnan tärkeimmälle sosiaaliselle innovaatiolle voidaan tehdä patsas edellisen viereen kun siitä kustannussyistä on päästy eroon. Jonkun täytyy tehdä myös työt, joihin kantaväestö ei enää koske ja maahanmuuton osalla onkin voitu säästää sievoinen summa pieneviä verorahoja seuraamalla Ranskan erinomaista esimerkkiä integraatiossa ja Sveitsin anteliaassa kansalaisuuspolitiikassa.

Ehkä seuraavalla vuosikymmenellä leivän jakamisesta muualla kuin palveluksessa on tullut kirkon päätehtävän valtion outsourcatessa sosiaalipolitiikan ulkoavaruuteen.

Ehkä nykyinen puhemies presidenttinä osaa antaa Suomelle uudet paremmat arvot miten muuttuvassa maailmassa pärjätään.

Ehkä tulevalla vuosikymmenellä voidaan jatkaa keskustelua siitä miten on samanaikaisesti varaa maksaa suomalaiselle maataloudelle 2.8 mrd euroa vuodessa muttei nostaa kehyrahoja samalle tasolle sivistymaiden kanssa.

Ehkä yritys- ja pääomaverotuksen tasoa on syytä tosiaan tarkastaa roimasti alaspäin ettei kansakunnan arvokkain lue rikkain desiili päätä suunnata kansallisuustunnettaan yhtäkkiä Monacon ruhtinaskuntaa kohti.

Ehkä Suomessakin käydään keskustelua siitä on oikein varastaa nälkäänsä.

Ensi vuosikymmenellä lapset saattavat olla kahdessa kerroksessa, mutta vanha leikki uusittuna versiona sopii kaikille: LeipäPappi - Kansakunnanunilukkari - talonpoika on yhä kuppari - rikas on rakas ja köyhä on varas.

Näköalattomuus vaivaa ymmärrettävästi kaikkia muita paitsi ennustajia, mutta historiattomuus on yksinkertaisesti anteeksiantamatonta.

Isänmaa ja kansakunta ovat ennen kaikkea moraalisia ja kulttuurisia sopimuksia. Päätöksen siitä tuleeko "Suomineidon" olla myynnissä perinnepukuineen pitäisi olla kollektiivinen ja tietoinen.

Hyvää syntymäpäivää armas Suomi.