Pöytä on katettu

Lienee huolestuttavaa kun ryhtyy lainaamaan itseään. Minulla ei ole kuitenkaan mitään lisättävää viimevuotiseen itsenäisyysvuodatukseeni



Kansalaiset - medborgare, käykää pöytään.

Torellisuus

Valtuuston budjettikokouksessa oli paljon keskustelua joukkoliikenteestä. Huomasin, että jenkkilässä oli monelle täysin käsittämätöntä kuulla etten ollut koskaan omistanut autoa tai ajanut sellaista säännöllisesti. Valtuustossakin autottomia on vähemmän kuin turkulaisissa keskimäärin eikä liikenteen sosiaalinen ja ongelmia ennaltaehkäisevä merkitys taida myöskään olla kaikille selvä: Yksinäinen ja vähävarainen voi hakeutua pääkirjastoon, kaupungin yhteiseen olohuoneeseen, vain jos sinne on tarjolla joku järkevän hintainen kyyti. Ja tässä pimeässä jurottajien maassa tulee kaikin keinoin tukea ihmisten hakeutumista toistensa pariin.

Eli vaikka kysymys on pitkälti poliittisista päätöksistä ja preferensseistä, 2009 talousarvioesityksen tutustuessa huomaa, että busseihin ei ole mitenkään laittaa sellaisia määriä rahaa kun tarve olisi. Samalla pakkaa sekoittavat vielä viittaukset vaikkapa Pohjois-Saksassa toimivaan ja sinänsä erinomaiseen kevyeseen raideliikenteeseen. Pienenä erona Saksan ja paikallisen todellisuuden välillä on kuitenkin, että Suur-Hampurin alueella on noin neljä miljoonaa ja Turun seudulla 300 000 asukasta. Toisin sanoen, taloudellisesti kuralla oleva Turku ei valtion jakamilla joukkoliikennemurusilla sadan miljoonan raiteita rakentele.

Joukkoliikenteeseen ja keskustan yleiseen kehittämiseen liittyy myös todellisuutta pakoilevat mittasuhteet saanut toriparkkikaava, josta halutaan väkisin päättää vielä tänä vuonna. Minusta asia kuuluu luonnollisesti ensi valtuustolle, jonne valitut ovat ottaneet asiaan kantaa vastikään käydyissä vaaleissa ja joka aikanaan saisi päätettäväkseen myös parkkiprojektin varsinaisesti aloittavan sopimuksen. Ja pahoin pelkään, että rakennetaan torin alle parkkitilaa tai ei, ei julkisen liikenteen kehittämiseen ole saatavissa suuria lisäresursseja tulevallakaan valtuustokaudella.

Itseasiassa rahaa on todennäköisesti vielä kuviteltua vähemmän koska kuvitelmat verokertymän tasosta ja odotukset rakenteellisia säästöjä tuottavien hankkeiden kyvystä leikata kuluja eivät tunnu perustuvan minulle tuttuun todellisuuteen, tai ainakaan sen perusteella tehtyihin julkituotuihin laskelmiin. Pahoin pelkään, että kyse on ajan ostamisesta. No jo ensi vuoden alkupuolella näemme miten arvoisan kaupunginjohtajamme laskelmat pitävät.

Pessimistin perikuvana tunnettu Paasikivi puhui tosiasioiden tunnustamisesta. Muistatte varmaan miten kävi hiljattain "The fundaments of the economy are strong"-lauseellaan tutuksi tullelle John McCainille. Kolmas todellisuutta tulkinnut politrukki on Ulla-Maj Wideroos, joka toimi viime hallituksen aikana II valtiovarainministerinä. Leikkasin joskus talteen hänen jossakin Pohjanmaan maakuntalehdessä lainatun kommenttinsa: "Ikävä kyllä joidenkin meidän on elettävä todellisuudessa".

Olen tästä tuskasta samaa mieltä koskien niin julkista liikennettä kuin talousarvion perusteita, vaikka maan nykyistä veronalennuskiihkoista hallitusta todellisuus ei tunnukaan painavan. Eli koska valtion kassaa ollaan romuttamassa täysin surutta, minusta Turku voisi saada siitä osansa ja siksi toistan tähän lopuksi aikanaan tekemän esitykseni:

Kulttuuripääkaupunkiprojektille on vuodelle 2009 budjetoitu neljä miljoonaa euroa. Vaikka projekti on kaikin tavoin tärkeä ja kannatettava, olisi parempi jos sen rahoitus ei olisi rasittamassa kaupungin taloutta. Esitin aikoinaan valtuustoaloitteena, että kaupungin johdon tulisi selvittää miten Turun kulttuuripääkaupunkisäätiölle tai sitä tukeviin tarkoituksiin lahjoitetut yksityiset varat voitaisiin hallituksen toimesta verokokeiluna siirtää verotuksessa tehtävän lahjoitusvähennyksen* piiriin. Hallituspuolueiden edustajat voisivat tehdä korvaamattoman palveluksen kotikaupunkinsa taloudelliselle tasapainolle ja kulttuuripääkaupunkiprojektille edistämällä valtioneuvostossa tällaista hanketta.

Pakenen tästä omaan todellisuuteeni, siihen kuuluu hirvittävä flunssa.

*Aloitteita lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentamisesta on viime vuosina tehty usealta eri suunnalta, kattavin lienee professorien Paavo Hohti ja Matti Myrsky sekä ministeri Kalevi Kivistön 2006 julkaisema selvitys.

Ansan vallasta kansan valtaan

Olen seurannut viimeaikojen kuntavaalikeskustelua Atlantin takaa. Se on todella tuskallista. Siis keskustelun seuraaminen, ei Atlantin ylitys. Suomalaisen media-avusteisen ja yllättävän pitkälle ideologisen vaalisodan seuraaminen on, uskomatonta kyllä, jopa tuskallisempaa kuin täällä roiskuvan uskonto- ja rotuloan väistely.

Miksi? Ensinnäkin koska tässä maassa suuri osa mediaa myöntää reilusti olevansa puolueellista, ennemmin demokraatteja kuin republikaaneja: "Reality has a well known liberal bias", kuten Stephen Colbert asian ilmaisee. Toiseksi, koska täällä hyvä ja huono on helpommin identifioitavissa: Suomessa on onneksi varsin harvoja teokratiaa havittelevia sotahulluja.

Omaneduntavottelijoita, edesvastuuttomia markkinaliberaaleja ja suoraan päin naamaa valehtelevia jobbareita on kuntapolitiikassa sen sijaan kasvavassa määrin.

Kun yhdistää kohdat yksi ja kaksi, on tämänkinvuotinen kuntavaalikusetus valmis. Hyvät äänestäjät, liemi tarjoillaan paikallislehtitötteröstä, joka kestää argumenttipohjaltaan ryhdikkäänä noin kaksi-kolme viikkoa ennen vaalipäivää ja muuttuu katkearaksi vasta sen nieltyänne. Joten "enjoy CocoomusCola", kuten herkku täällä brändättäisiin.

Tänä kiireettömänä aamuhetkenä ajattelin lyhyesti perustella itselleni mitä menneestä kaudesta ja tulevista vaaleista ajattelen, miksi en ole seuraamassa keskustelua paikan päällä.

Aloitan laittamalla kortit pöytään: Minä olen ollut huono valtuutettu. Tällä valtuuskaudella opin kuitenkin muutamia asioita.

Ensinnäkin, minusta kunnallispolitiikassa on oltava joko pelin keskiössä eli KH:ssa tai merkittävän lautakunnan puheenjohtaja, tai poissa pelistä. Ulkokehällä roikkuminen ei ole mielekästä. Ainakin itselläni on ollut jatkuvasti huono omatunto siitä etten ole tehnyt riittävästi tai saanut aikaan jotakin konkreettista. Toisaalta keskiössä oleminen olisi vaatinut ratkaisun jättää työt Helsingissä ja etsiä jotakin vähemmän mielekästä Turun seudulta.

Ei-suojatyöpaikassa yksityisellä sektorilla tai toisessa kaupungissa työskentelevällä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta osallistua vaaditulla intensiteetillä. Vain yltiöjoustavien työantajien palveluksessa olevilla, opiskelijoilla tai eläkeläisillä on aikaa olla keskiössä. En ollut valmis tähän ratkaisuun. Teinkö oikein itseäni kuin minut valinneita kohtaan? En tiedä. Kaipaako tämä järjestelmä muutosta? Kyllä.

Toiseksi olen oppinut että en ole kiinnostunut yksityiskohdista. Hyvä kuntapäättäjä lienee kiinnostunut tietyn asuinalueen leikkikentän sijoittelusta tai hankittavan nostolava-kurki-mikä-lienee-auton malliin vaikuttamisesta. Minä en ole. Tekeekö tämä minusta huonon valtuutetun? Todennäköisesti.

Olen kiinnostunut kuntien valtionosuusjärjestelmän vaikutuksista kaupungin talouteen, Turun yhteistyösuhteista Helsinkiin ja Pietariin ja mahdollisuuksista rahoittaa palveluasumisen seiniä lisäämättä kaupunkikonsernin velkataakkaa. Nämä ovat makrotason kysymyksiä, joihin vaaditaan syvällistä perehtymistä ja vaikuttamista valtuustosalin ulkopuolella: Enemmän kuin mitä ulkokehällä on tarjolla, ja keskiössä moni ymmärtää.

Kolmanneksi, Turun poliittinen kulttuuri on, hmm outo. Päätösten reunaehdot sanellaan suurimman puolueen kautta ja surullisen kuuluisan taloudellis-poliittisen eliitin toimesta. Eliitin, jota ei ikävä kyllä tunnu kiinnostavan niin Turun tulevaisuus kuin sen maine. Hyväntekeväisyys muuttuu bisnekseksi ja vastikkeeton vastikkeelliseksi kun mielessä on vain oma taloudellinen etu.

Kaupungin toimintaa halvaannuuttavat poikkeuksellisen pitkään institutionaaliseen muistiin piirtyneet kaunat ja ikiaikaiset feodaalihallintoa muistuttavat palvelija-isäntäsuhteet poliitikkojen ja patruunoiden välillä.

Presidenttiehdokas Obamaa lainatakseni teen vielä toisen kolmen kohdan listan, tällä kertaa kirjamilla:

a) Kaupungin henkilöstöpolitiikka on täynnä nepotismia eikä organisaatiossa eteneminen perustu ansioihin vaan pikemmin keskikertaisuuteen yhdistettynä "kyky"puolueen jäsenkirjaan. Ei niin, että jäsenkirja tekisi ihmisestä epäpätevän. Tai päinvastoin.

b) Kaupungin johto ei pysty tarjoamaan säästötoimenpiteiksi kuin kokoomuslaisilta valtiovarainministereiltä tuttua fakki-fiskaaliajattelua, jossa säästäminen on yhtä kuin kuin juustohöylä.

Tulevaisuudessa myös allekirjoittanutta voidaan kernaasti pyytää tekemään yhtä nyansoituja esityksiä: Leikkaan Excelillä 5-10 prosenttia joka hallintokunnalta ja lähetän perään 250 000 euron konsulttilaskun. "Ja hei herra pormestari, jos tilaat nyt, laitan palkkiosta kymmenen prosenttia hyväntekeväisyyteen ja otan vielä yhden tunarialaisistasi omaan organisaatiooni päivystämään keskustelupalstoja!"

"Demarien valtuustoryhmästä on kuultu sellaisiakin huutoja, että lakisääteiset palvelut on turvattava, mikä on käytännössä tarkoittanut sitä, ettei kyseiseen sektoriin ole saanut kajota lainkaan, Niinistö laukoi" (TS 21.10.) Niinpä, kertonee jotakin vihreästä asennoitumisesta lakisääteisiin peruspalveluihin.

c) Yhteistyövälit naapurikuntiin ovat olleet pidemmän aikaa tulehtuneet, eikä syy ole vain naapureiden. Turun hidalgojen rintarottingilla ja taskut tyhjinä harjoittettu uhkailupolitiikka kuntaliitoskysmyksissä ei toiminut eikä toimi. Pakkoliitoksia tekevää valtioneuvostoa ei ole eikä tule. Kun Turku ei ole kyennyt uskottavalla tavalla todistamaan liittymisen etuja tai oman toimintansa tehokkuutta, tulee tilanne jatkumaan entisen kaltaisena. Jos muutoksia tapahtuu olen enemmän kuin tyytyväinen.

Lopuksi totean,että minusta ei siis ole ollut juuri mitenkään muuttamaan tilannetta tai valottamaan sen taustoja suurelle yleisölle. Olen siitä pahoillani ja vetänyt siitä myös omat johtopäätökseni.

Ehkä joku toinen on tehokkaampi, tai ehkä äänestäjät näissä vaaleissa vihdoin muuttavat valtuuston valtatasapainon oikealta vasemmalle. Keskiryhmien kanssa SDP:n on kuitenkin hankala päästä sopimukseen niin kauan kuin kaikilla demariryhmässä ei ole korkeakoulututkintoa. Niin vaikeaa tuntuu känsäiseen kouraan tarttuminen suurimmalle osalle sinivihreää "sivistyneistöä" olevan. Julkisuudesta olemmekin voineet useaan otteeseen lukea kumpaan suuntaan ko. ryhmät ovat kallellaan.

Jos ja kun homma 26.10 menee taas kuten Kauppiaskadulla on laskettu, esittäisin kokoomukselle kuitenkin mitä nöyrimmin yhden pyynnön: Turun, ja koko maan edun nimissä, kaivakaa nyt jostain äkkiä esiin sitä kyvykästä, isänmaallista oikeistoa. Oikeistoa joka tutkii ennenkuin hutkii, kuuntelee kauppakamarin lisäksi myös fakta-argumentteja ja on lukenut muutakin kuin Nalle Wahlroosin sovelluksen Chicagon koulun poikien opeista kuntataloudessa.

Ja jos kanssaturkulaiset eivät halua ottaa riskiä että homma jatkuu "business as usual", jos CocoomusCola tuntuu syövän hampaat suusta, on mentävä äänestämään. Ansojen vältteleminen on julkisuusmaastossamme hankalaa, mutta niiden vallasta voi kansalainen päästä vain perehtymällä itse asioihin.

Usean puolueen listalla on erinomaisia ja rohkeita ehdokkaita, erityisesti 30 ikävuoden tienoossa. Näissä vaaleissa voi ennalta lausutuista yhteistyöpreferensseistä kuitenkin päätellä, että kenen tahansa muun kuin demareiden äänestäminen on, ikävä kyllä, käytännössä ääni kokoomuksen hegemonian jatkumiselle Turussa.

Amerikassa ovat vastakkain Agents of intolerance(McCainista on tullut yksi) ja Audacity of hope. Suomessa vastakkain ovat ylimieli ja unelmat. It's your pick.

We can do it, can I ?

Laiskuuttani tai yksinkertaisesta tapahtumaköyhyydestä johtuen olen jättänyt kirjoittamatta sitten toukokuun. Pahoittelut, kai. Postituksen human-interest-luonteesta tulette kuitenkin huomaamaan kummankin selityksen pitävän paikkaansa.

Tulin Juhannuksen jälkeen Belgiasta Suomeen lähteäkseni heti Balkanille viikoksi. Älkää peljätkö, minulla ei ollut kyseiseen matkaan varaa. Sain sen palkintona Komission Young Journlist-kilpailusta. Matka oli mielenkiintoinen (kiinnostuneille tiedoksi: Waltari-aiheinen teksti löytyy 24d.fi sivulta blogistani viidessä osassa). Suomesta lähetetty tutorini oli todella mukava kuten koko eri puolilta Eurooppaa kerätty ryhmä. En jaksa nyt paneutua Balkanin sotahaavoihin, aihe on liian raskaus kaltaiseni kevytmielisen henkilö käsiteltäväksi.

Heti tämän jälkeen näin ystäviä ja Imatran kosken, söin muikkuja Muikkubaarissa ja kuhaa Linnakrouvissa Savonlinnassa. Löin myös peukaloni melkein kahtia vesurilla. Tämä ei tapahtunut Savonlinnassa vaan metsässä. Parista tikistä huolimatta pidän metsätöistä. Saimaa oli kylmä ja korkealla.

Mökillä luin Pauliinan lainaaman Myllärniemen kirjan narsismista. Kirja oli helppolukuinen ja sisälsi kaksi keskeistä oivallusta:
1) Maratonien juokseminen, vuorille kiipeily, jatkuva parinvaihto ja muu ylenmääräinen kohkaaminen eri extremetoiminnoissa liittyy selkeästi nykyihmisen vailinaiseen itsetuntemukseen ja riittämättömyyden tunteeseen. Hmm, Kuvaelehdestä luin miten ulkoministerikin oli suorittanut taas triathlonin erittäin hyvällä ajalla...
2) Kirjan osio kaikkivoipaisuuden ajatuksen vahingollisuudesta oli kuin osa omaa persoonaani olisi avattu eteeni muutamalle sivulle. Ei mitään mitä en olisi ennen tiennyt, mutta mielenkiintoista yhtä kaikki.

Naantalissa jatkoin viime kesän aitaurakkaani ja rakensin pikkuruisen portin. Punamultaa on miellyttävä maalata ja kaunis katsella, paitsi valtioneuvoston linnassa. Sinne sopisivat minusta paremmin Ranska vallankumouksen värit. Ja symboloikoon valkoinen tässä tapauksessa vaikka jonkilaista älyllistä rehellisyyttä.

Olenkin muuten nyt sekaantunut nykyhallituksen suuren aikaansaannoksen, nk. Pride-ministeriön hallinnonalaan (kts. Työ- je Elinkeinoministeriön Richard Floridan inspiroima logo!?). Turun työvoimatoimiston mukaan en voi olla työtön ennen kuin suoritan viimeisen tenttini Belgiassa ja opiskelija en taas ole kun en opiskele täypäiväisesti: "Toimeentulo-ongelmissa käänny sosiaalitoimiston puoleen."

Hah, niin pitkälle ei sentään olla vielä menty. Käännyn Norman Daviesin Europe - A Historyn puoleen, elän hengen ravinnolla ja ryhdyn kalastamaan.

Meditoin taannoin myös 11-asteisessa kellarissa yhden viileän pinot noirin verran (tuli kylmä vaikka olenkin nopeajuomainen) ja selasin uudestaan Riikka Tannerin isoäidistään kirjoittamaa kirjaa Linda kulkee keskellä tietä. Väinön ja Lindan kahdekstasta lapsesta viidestä tuli insinööri ja kolmesta lääkäri. Esikoinen olisi halunnut ryhtyä toimittajaksi, mutta Linda oli rautaisella otteellaan ohjannut nuoren oikealle polulle: "Lääkäreitä tarvitaan aina, kirjoittelun voi lopettaa sensuuri".

Harmittelin omia turhakkeitani, kahta yhteiskuntatieteellistä tutkintoa; osaan vähän kaikkea ja en oikeastaan mitään. Mitä jos EU tai historia huomenna loppuu? Liberaalien demokratioiden maailmassa ei constitutional engineering-taidoille ole käyttöä. I want my time back, sanon niin Fukuyamalle, Thatcherille kuin Habermasille.

Miksei kukaan pakottanut minua johonkin järkevään ammattiin? Kas Politiikka en oikein jaksa enää tehdä. Bisnekseen minua ei taida kukaan haluta (Marimekko olisi muuten entinen ja nykyinen omistaja huomioon ottaen huippukiinnostava työpaikka). Filosofiksi ja runoilijaksi olen kovin keskinkertainen. Tutkijan pitäisi kenties olla pitkäjänteisempi (EU:n ulkosuhteet kyllä kiinnostavat kovasti). Ja mitään käytännön ammattia en ole opetellut.

Tulin kahteen lopputulemaan: Jahka tämä postitus on valmis katson Sydvästin sivuilta mistä puutyölinjan peruutuspaikkoja saa tiedustella. Linda Tannerkin ehkä sanoisi:"Puuseppää aina tarvitaan!"

Toiseksi, jos itsensä muuttaminen on hankalaa, voi ainakin muuttaa maailmaa: Rekisteröidyin Barack Obaman kampanjaan ja päätin lähteä tänä syksynä ainakin joksikin ajaksi vapaaehtoiseksi edesauttamaan Amerikalle muutosta jonka se ansaitsee. Ja maailmalle Amerikkaa jota se kipeästi tarvitsee.

"I'm asking you believe. Not only only in my abililty to bring about real change in Washington...I'm asking you to belive in yours." -Barack Obama

On tärkeää uskoa johonkin. Vaikka siihen mitä tekee. Uskon siihen, muutokseen. We can do it, can I?

Yes I can.

Kuluttamisen sietämätön keveys

Surr rurr rurr. Rullaportaat kulkevat hitaan varmasti ylöspäin. Epäisanmaallisena en muuten muistanut katsoa olivatko Thyssenin, Otiksen vai Koneen. Vaaleita seinäpintoja, kiveä ja messinkiä. Aistikkasti aseteltuja opastekilpiä joista helposti saattaa tarkastaa mitä löytää mitä mistäkin kerroksesta : Tavaratalo !

Tukholman NK :lla on tiettyä vanhan ajan porvarillista charmia, se on palvellut svealaisen bourgeoisien tarpeita jo viime vuosisadan alusta. NK on hillityn miellyttävä kokemus, aivan kuin Lontoon vanhat department storet, Brown Thomas Dublinissa tai vaikka Saks rapakon takana. Minä pidän tavarataloista, en kaikista, mutta sellaisista joilla on joku historia. Tavaratao on moderniuuden huipentuma, se tarjoaa kerralla kaikkea mitä joku keksii kaivata.

Jokainen uusi osasto avaa uuden maailman, ja museosta poiketen materialisti kaiken saa vielä korvauksesta mukaansa. Surkuhupaisaa ja kuitenkin niin kätevää. Ehkä kuluttamisesta on tosiaan tullut jumalkorvike, kuten arkkipiispa Paarma asian piispankokouksen avajaispuheessa totesi. Enpä tiedä, ainakin tavara on näkyväistä. Nykyisellään aneen sijaan kolikolla voi ostaa itselleen omatunnon myös markkinoilta, maksoi sitten lentoveroa tai vuohia muille mantereille. Myönnän auliisti, että rahan vaihtaminen tavaraan on allekirjoittaneen henkisessä köyhyydessä hetkellinen katharsis, joskus jopa verrattavissa uuden asian oivaltamiseen.

Tavarataloissa on joskus myös mukavia kahviloita. Istuin NK :n cafeteriaan hetkeksi miettimään mitä ajatuksia keskustelu Ruotsin Uutispäivän, Aktuellt i Politikenin, päätoimittaja Eric Sundstömin kanssa hetkeä aikaisemmin puoluetoimiston katolla itsessäni herätti.

Ruotsin porvarihallitus ei voi ylpeillä suosioluvuilla, mutta maan taloudella menee aika mukavasti. Talouden kasvaessa inflaatio on toki hieman korkealla ja tuskin laskee jos nyt lakkoilevat sairaanhoitajat saavat lakkonsa päätteeksi palkankorotuksensa. Toisaalta talouskasvu on selkeästi hiipumaan päin, ekonomistit varoittelevatkin stagflaation vaarasta. Reinfeltin hallituksen tasaisesti koko tulospektrille tarjoamat verohelpotukset hyödyttävät tietysti eniten suurituloisimpia ja sen näkee tarkastellessaan maailmaa NK kahviosta ; viuh vinkuvat tukholmalaiseen designunivormuun puettujen menestyjien kortit. Huvittavaa; miksi kuluttaa noin paljon jos kuitenkin tähtää siihen että näyttää aivan samalta kuin naapurinsa ?

Myöhemmin illalla olin Vasastanissa Nuorten Pohjoismaiden Neuvoston ajoilta tutun politrukin 30-syntymäpäivillä. Istuin samaan pöytään kahden ravintoloitsijan kanssa. He vahvistivat, että kauppa käy ja ostovoimaa on. Sehän on mukavaa, että joillain on; huomasin nimittäin myös että drinkki baarissa oli melkein puolitoista kertaa Suomen hinnoissa.

Ruotsissa valitsee joillakin sektoreilla vaikea työvoimapula ja toisilla taas rakennetyöttömyyttä. Hallitus onkin siivonnut sosialidemokraattien « tempputyöllistämistoimenpiteitä » tämän seurauksena entistä useampi maahanmuuttajanuori onkin vailla töitä. Mitä tästä seuraa pitkällä aikavälillä onkin toinen kysymys. Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh menetti henkensä NK :lla pari kerrosta kahvilaa alempana. Hänen nimeään kanatavat säätiöt tekevät kulttuurien välisten konfliktien ratkaisutyötä maailmalla. Samalla yksi pikkukaupunki Tukholman eteläpuolella on viime vuosina ottanut vastaan enemmän irakilaisia ja iranilaisia pakolaisia kuin USA ja Kanada yhteensä. Tämän on hieno asia.

Mutta mietin minkälaista aikapommia Ruotsalainen yhteiskunta hallituksineen luo itselleen : Lipsetin mukaan demokratia toimii yhteiskunnissa jotka ovat joko homogeenisiä tai niiden sisäiset jakolinjat risteävät toisiaan, etniset uskonnolliset ja taloudelliset erot eivät ole kaikki samojen porukoiden kesken. Suuret kulttuurivähemmistöt yhdistettynä vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen, jossa osalle ei riitä kuin matalapalkkatöitä muistuttaa enemmän Thatcherin Iso-Britanniaa kuin Euroopan vasemmistolle esimerkkiä näyttänyttä kansankotia. Ruotsalaisista on selkeästi tulossa taas kahden kerroksen väkeä.

Annoin kassaneidolle sadan kruunun setelin maksuna. Hienon värinen raha, henkii jotenkin kustavilaisuutta ja mukana vielä Linné muistuttamassa tieteellisestä perinnöstä. Uskon, että Ruotsi ei ole tosiasiassa kauheasti hävinnyt jäämällä euron ulkopuolelle, mutta toisaalta tilanne olisi toinen jos kaikki ryhtyisivät ‘vakausvapaamatkustajiksi’.

Olin päättänyt etten osta tavaratalosta mitään, käyn niissä useimmiten vain kävelyllä. Tutkimassa mitä uusia turhakkeita ihminen on keksinyt tai minkä näköisiksi sisäänostajat ovat päättäneet meidät tulevana vuodenaikana naamioida. Maksaminen on kuitenkin jotenkin oudosti mielihyvää tuottava tapahtuma. Ja kallistahan kaikki pohjoismaisten pääkaupunkien keskustoissa on. Vähän aikaisemmin opiskeluaikainen tuttuni, joka asuu kaupungissa, oli päivitellyt Tukholmalaisten asuntojen hintoja ja vuokria, ne ovat samanlaisessa nousussa kuin Helsingin seudulla. Katso muuten UBS :n vertailu ostovoimasta maailman pääkaupungeissa.


Kun olin juonut kahvini loppuun lähdin siis suorittamaan haahuiluani tavarataloon. Herravedelning’lla näin hienon sinisen rotsin jonka tyyppisiä oli tullut jokunen vastaan. Kokeilin päälle ja muistin etten voinut ostaa mitään, ei siksi että siinä olisi jotain moraalisesti väärin, vaan koska minulla ei yksinkertaisesti ollut rahaa. Jatkoin kiertelyä tekniikkaosasto ihmeisiin.

Ulosmenomatkalla muistin takkini ja punnitsin henkilökohtaisen kassani tyhjyyttä, Ruotsin piakkoin vaikeutuvaa kansantaloudellista tilannetta ja mahdollisen transaktion aiheuttamaa endorfiiniannosta. Juuri kun olin tarttumassa ovenkahvaan muistin, että Ruotsin valtio huutokauppasi vastikään 4G taajuuksia ja sai niistä 2mrd kruunua. Mietin ettei rotsi maksanut kuin minimaalisen osan tuosta summasta. Ajattelin, että maailmassa oli rahaa vaikka kuinka paljon, ja kiinalaisilla vasta rahaa olikin. Kaiken lisäksi jos halusin auttaa Ruotsia tukemalla sen kotimaista kulutuskysyntää olisi se tehtävä nyt, syksyllä takkini olisi myyty. Oli toimittava nyt ja mietittävä rahoituskriisiäni myöhemmin.

Kevätauringossa kävellessäni mietin ettei muovipussissa ollut pelkkä takki. Siellä oli tukiostoni naapurikansan hyväksi. Aimo annos suuren altruistin määrittelemätöntä mielihyvää. Olin vihdoinkin osa yhteisöä, uusien takkien omistajia. Kaiken lisäksi luottokorttiavaruuden kasvottomat 1 ja 0, markkinatalouden vaihdantaväline, oli ylevästi muuttunut korvaukseksi inhimillisestä työstä.

Pah. Olin ostanut itselleni saman muotin, jolle tuntia aikaisemmin naureskelin. Kirkossa en muuten käy läheskään yhtä usein kuin tavaratalossa, ehkä Paarma siis on oikeassa: Tavaratalo tarjoaa välineet koristella se ainoa temppeli josta oikeastaan välitämme. Painavinkin maailmantuska kevenee tai kaihertava omatunto leppyy pienellä lahjalla itselle.

Surkuhupaisaa ja kuitenkin niin kätevää. Ostoshetki; nykyihmisen pikarippi ja egotrippi.

Tarkkuutta

- TS kysyi kantaani viime viikolla kahteen kysymykseen:


1) Jos Sdp:n puheenjohtaja valittaisiin nyt, ketä ehdokasta kannattaisit?

2) Sdp:n kannatus ei ole oppositioasemasta huolimatta noussut gallupien mukaan
merkittävästi. Miksi?


- Vastasin näin:

Pyysin Jutta Urpilaista ehdolle syksyllä ja kun hän ei ollut ollut halukas vielä silloin lähteämään kisaan päätin kannattaa Miapetra Kumpula-Natria. Ehdokkaana on monta hyvää nimeä ja erityisesti näiden kahden uskon vastaavan parhaiten puolueen puheenjohtalta nyt vaadittaviin ominaisuuksiin.

Kokoomuksen hyvä gallupkunto on uskomattoman hyvä suhteessa toiminnan tasoon ja Keskustalla taas maa- ja metsätalousväki eli sen edunvalvonnan keskeinen ydin pitää perinteisesti yllä puolueen hegemoniaa maakuntalehdistön yms. perinteisten kanavien avulla. Suurten puolueidn gallupkannatus on Suomessa kuitenkin kohtuullisen pienen vaihteluvälin piirissä ja uskon SDP:n olevan kirkkaasti ykkönen kunnallisvaalien jälkeen. Heinäluoman rohkea ilmoitus on sekoittanut pakkaa ja vaikkei SDP:n uusi nousu vielä näkyisi gallupeissa, näkyy se selkeästi kiinnostuneiden ja sisääntulevien jäsenten määrässä.

- 5.4. lehdessä ilmestyi juttu aiheesta, jonka muotoilu oli seuraava:

"Ilkka Kantolan valintaa Sdp:n puheenjohtajaksi kannattavat muun muassa turkulaiset Jarmo Rosenlöf ja Antton Rönnholm. Samalla kannalla on myös Naantalin Mikko Rönnholm."

Mitä tässä sitten itse olemaan mitään mieltä. Aikanaan Varsinais-Suomen verotoimiston mielestä olimme isäni kanssa sama henkilö ja onhan matka Aninkaistenkadulta Kauppiaskadulle on niin lyhyt ettei tiedotusvälineiden kannata kyseenlaistaa verohallinnon linjaa. Armeijassa olisi moisesta rääkäisty "tarkkuutta". Lisään siihen "olkaa hyvä".

Mehr Licht!

Tässä Demariin lähettämäni kirjoitus.

Luin vastikään Lasse Lehtisen vuonna1982 kirjoittaman kirjan. Olin kirjoitushetkellä vielä lastenvaunuissa, mutta kirja tuntuu yhä ajankohtaiselta. Lehtisen kirja Tasavallan tahtonainen kuvaili Pirkko Työläjärveä poliitikkona ja ihmisenä. Löysin siitä eväitä pyrkiessäni muodostamaan itselleni käsitystä minkälainen puheenjohtaja SDP:lle pitäisi valita ensi kesäkuussa .

Työläjärven 1980-luvun alussa esiintuomat haasteet hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta ovat enemmän kuin ajankohtaisia tänäkin päivänä : « Olemme sidottuja tärkeimpien kilpailijamaidemme yhteiskunnalliseen kehitykseen. Emme voi käynnistää oleellisesti kalliimpia järjestelmiä tai hinnoittelemme itsemme ulos kansainvälisiltä markkinoilta. » Itse odotankin tulevalta puheenjohtajalta kykyä katsoa saavutuksiamme analyyttisesti ja jatkuvasti uutta luoden: « …Tarvittaessa purkaa järjestelyjä, jotka eivät sovi tähän päivään tai tulevaisuuteen. Sosialidemokratian on kyettävä itsekritiikkiin, muuten sillä ei ole elämisen oikeutusta ». jatkoi Työläjärvi.

KHO myönsi, johdonmukaisesti, myös lääkäreille oikeuden ottaa tulonsa pääomatuloina 28 prosentin verokannalla. Kun samalla keskituloisen palkansaajan maksaessa noin 45 prosentin marginaaliveroja, on selvää että yhteiskuntamme rahoitus lepää lähes kokonaan palkansaajien jo entisestään rasitetuilla harteilla. Verratessaan välillisen ja välittömän verotuksen tulonjakovaikutuksia Työläjärvi totesi « Kun opinomaisista näkemyksistä pidetään paukapäisesti kiinni, joudutaan todistamaan poliittisten realiteettien näytelmä. » Uuden puheenjohtajan olisikin kyettävä analysoimaan verotusta ja suomalaisen yhteiskunnan tilaa yleensä realiteettien, ei vanhojen puolueohjelmien pohjalta. Tämä tarkoittaa irtautumista valtionhoitajan lyijyviitasta : 2010 luvulla SDP:n täytyy pystyä pitämään niin palkansaajan, tieteen, taiteen kuin köyhän kansankin puolta.

Kekkosen kysyessä Työläjärveä hallituksen muodostajaksi vuonna 1979, kieltäytyi Työläjärvi vedoten omaan mittapuuhunsa, jonka mukaan ei ollut kypsä tehtävään ja samalla epäilemättä viisaasti analysoiden Presidentin todellisia tarkoitusperiä. Kieltäytyminen on jälkeenpäin katsottuna historiallisesti merkittävä tapahtuma ja alleviivaa Työläjärven karismaa naisena joka kulki omia polkujaan. Puheenjohtajan täytyy haluta pääministeriksi tosissaan, mutta samalla korostaisin tervettä itsekritiikkiä päätöksenteon pohjana : Enemmän nostetta kuin pyrkyä.

Hyvä puheenjohtaja asettaa riman itselleen korkealle, vaatii väsymättä ensin itseltään ja sitten muilta. Hän kerää ympärilleen itseänsä tasoisia ja ylittäviä ajattelijoita ja avustajia, jotka haastavat hänet joka päivä uusilla kysymyksillä. Terveen itsetunnon omistaja ei kaipaa liehettelijöitä. Kuten Työläjärvi totesi : « Se on vapaa puolue, jossa on turvallista olla puoluesihteerin epäsuosiossa » Eli kesäkuussa uusi puheenjohtaja tarvitsee kiistattoman mandaatin ja uskallusta puhdistaa puolueen valmistelurakenteita sekä pätevän puoluesihteerin toteuttamaan uudistukset…kansan onnen on ehtona se.

Kesäkuussa valittavan puheenjohtajan täytyy aivan ensiksi nousta vanhentuneiden etulinjojen ja jaotteluiden yläpuolelle. Uuden puheenjohtajan on pidettävä aktiivisesti yhteyttä sisarpuolueisiin, oltava innostunut liehuttamaan sosialidemokratian lippua aina Brysselissä asti. Hänen tulee Työläjärven tavoin kerätä puolelleen mieluummin kansan kuin puoluekoneiston jakamaton suosio. Ajan mittaan toivon valittavalle kertyvän ominaisuuksia entisiltä puheenjohtajilta ja menneiltä tovereilta : kykyä nähdä kokonaisuuksia kuin historioitsija, kuunnella ihmisiä kuin filosofi, rakentaa kuin arkkitehti, verottaa kuin kansantalousoppinut ja olla karismaattinen kuin puuseppä Suomen eduskunnasta sekä tinkimätön kuin Valtioneuvoston ensimmäinen naisministeri.

Mutta ennen kaikkea uuden puheenjohtajan pitää vastata pyyntöön jonka Kekkonen esitti vuonna 1979 matkalla pyytäessään Työläjärveä pääministeriksi. Lukiessaan puhettaan Augustusburgin linnan hämärässä Presidentti lainasi saksalaisten mieliksi ja Goethea ja pyysi « Mehr Licht – lisää valoa ». Menneinä vuosikymmeninä tuhannet satakuntalaiset äänestäjät löysivät sosialidemokratian valoa ja uskoa huomiseen Pirkko Työläjärvestä. Tulevassa puoluekokouksessa uskon tätä valoa säteilevän nuoremmasta päästä puheenjohtajaehdokkaita. Toivottakaamme tervetulleeksi uusi sukupolvi Tasavallan tahtonaisia !